Viimeinen päivä kului lorviessa. Eksyin syömään paikkaan, jossa muistin myöhemmin syöneeni ensimmäisen aterian Bangkokissa. Lisää ympyrän sulkeutumisia. Käveleskelyä, tuhlaamista ja illalla rentouttava hieronta lentoa ajatellen.
Aamulla sitten lentokentälle hyvissä ajoin, koska netin kautta lennon chekkaus ei sitten suostunut onnistumaan. Ja luonnollisesti paikalla vähintään kahta tuntia aiemmin, koska pitää varautua kiireeseen, ruuhkaan, tulviin, terroriin ja vaikka mihin. Loppujen lopuksi astuttuani terminaalin sisälle, vei aikaa lähtöportille n. 20 minuuttia. 30 minuuttia kahvin kanssa.
Itse lento meni kohtalaisen hyvin. Mitä nyt vierustoveri sai pienen pahoinvointikohtauksen, johon kuului oksentaminen ohitseni käytävälle sekä pieni kuumeilu. Vaan mitäs pienistä. Ja setäkin matkan kestäessa alkoi voida jo paremmin.
Perille päästyä arvottiin vielä yhden lentoemon kanssa, ollaanko menossa samoihin kemuihin ja mennäänkö ensinkään. Ei menty. Samoihin.
Ilta kului pientä pakkasta ihmetellessä ja pari olutta juodessa. Myöhemmin väsy iski kuin leikaten, eikä ihme. Viimeiset hetket olivat menneet hyvin pienellä levolla.
Ja näin reissu tuli päätökseensä.
Asiat ja asiattomuudet jatkuvat taalla.
psst. Ai niin, vielä ainakin pari merkintää tulossa.
Muutamia kuvia matkan varrelta.
Neljas ja viimeinen kerta. Toistaiseksi.
Nyt alkaa jo tuntua jollain tasolla hallittavalta. Todennakoisesti harhaanjohtava tunne, joka yllattaa vetamalla maton jalkojen alta hetkella milla hyvansa. Mutta toistaiseksi.
Alan ymmartaa Bangkokin vertauksen, kuin joisi ensimmaisen kerran kuumaa kahvia. Aluksi kitkeraa, kuumaa, jopa pahaa. Pikkuhiljaa totutellessa kuitenkin loytyy mielekas maku ja itselle sopiva tapa nautiskeluun.
Bangkok on liian suuri, etta taalla kavisi jokapaikassa. Vaan eipa siihen ole tarvetta. Tuskin Helsingissakaan innokas turisti ensimmaisena lahtee jakomaen ostarille tutustumaan "paikalliseen" kulttuuriin. Tuo ainakin on ollut allekirjoittaneen pikkuvika jossain maarin. Vaan oppia ika kaikki ja parempi myohaan jos silloinkaan. Bussit kun tulivat tutuksi, niin siina sita paikallisuutta kerrakseen. Napparasti ja edullisesti paikasta paikkaan ja ehtiipa hieman nahda ymparilleenkin. Ja kun on jo matkustanut pari kuukautta maassa, niin kuumuuskaan ei tunnu missaan. Tempaisu Lumpinin puistoon, Siam Squerelle ja johonkin toiseen keskukseen, jonka nimi ei nyt suostu tulemaan mieleen. Pikkukavely MBK:lle, jossa kavin katsomassa dokumentin historiallisesta kuninkaasta. Ja kuten kaikki hyvat dokumentit, oli tamakin puettu toimintaelokuvan muotoon. Pimean tullen bussi takaisin Khao Sanille kotipesaan.
Nyt jaljella enaa lorvintaa ja kuuleman mukaan paras thaihieronta, jollaista annetaan Wat Phon lahistolla (parhaat hieroja kouluttautuvat taalla). Viikonloppuna sitten pikkulento takaisin kotimaahan.
Vaan eipa hupi tahan lopu, kirjoittelen viela loppurapon ja fiilikset kotomaasta. Pieni yhteenveto ja suositukset sun muut. Helpottavat sitten mahdollisesti jotakuta joskus.
Sitahan se Hua Hin sitten loppujen lopuksi olikin. Aamupalaa, rantaa, ruokaa, illan markkinakiertelya ja levotonta unta puhaltimen pauhatessa.
Puuta on koputettu monesti kun on selitetty, etta toistaiseksi ei ole vatsatauti viela iskenyt tahan kiertolaiseen. Taisi jaada koputtamatta viimeisen kerran, koska eraana aamuna vessa-sanky kiertue alkoi kello 5 aamulla ja kierros tapahtui n. 1-2 tunnin valein. Tosin muutaman kerran jalkeen kovalla suomalaisen tahdonvoimalla paatin, etta tamahan loppuu ennenkuin kunnolla alkaakaan. Ja loppuihan se. Tosin sita saattoi auttaa myos apteekista myohemmin hankkimani tropit. Mutta olon veti kylla heikoksi ja epavarmaksi. Tiistai menikin sitten ihmetellessa oloa ja sen seuraamuksia. Iltasella kavin hyvastelemassa muutamat mukavat baarit, joiden iloiset tytot jaksoivat ilta toisensa jalkeen toivotella tervetulleeksi. Mukavaa porukkaa, kun nyt jaksaa hieman nahda kuoren lapi.
Keskiviikkona sitten zen-mestarin keskittyneisyydella suljin hairiotekijat pois ja matkustin bussilla bangkokiin. Majapaikkakin loytyi melko helposti, kiitokset mukavuudelleni eraassa vierasmajassa. Ei ollut pikkuhuoneita, mutta jos on asiat hoidettu hyvin, niin saa isomman huoneen ilmastoinnilla pikkuhuoneen hinnalla. Pari tuntia lepoa ja sitten experience ultimatum, eli vatsataudin poikasen jalkimainingeissa yomarkkinoille kiertelemaan. Bussilla.
Hajuaisti oli kouliutunut uskomattoman herkaksi pikku koettelemuksen jalkeen, joten voitte miettia kuinka ihanasti jokaikinen hikeen sekoittunut hajuvesi ahtailla markkinakujilla iskee tajuntaan. Vaan pari tuntia ja homma bueno, eikun vaaralle pysakille odottamaan ja odottaahan sai. Sitten vaaran neuvon antanut paikallinen jo ehtikin takaisin pyytamaan anteeksi, etta tuollahan se pysakki onkin.. Mai pen rai. Kumijalka alle ja lusikka pohjaan. Uni kelpasi ilmastoidussa huoneessa myohemmin.
Erilaisiin tapahtumiin ja paikkoihin liittyy usein musiikkikipale/leita. Hua Hiniin kuuluu ehdottomasti suomi-iskelmat. Sellaiset 70-luvulla lontoosta suomeksi kaannetyt tsipaleet.
Eilen loysin itseni saunomasta suomalaisten ukkojen kanssa sotajuttuja ja suomi-iskelmia kuunnellen. Illalla suomalais-saksalainen yhteistyo testattiin biljardin parissa, mutta ihan ei riittanyt paihittamaan paikallista biljarditypya.
Ei taalla paljon muuta. Suomalaisia on taalla todella runsaasti.
