Viimeinen Bangkok

Neljas ja viimeinen kerta. Toistaiseksi.

Nyt alkaa jo tuntua jollain tasolla hallittavalta. Todennakoisesti harhaanjohtava tunne, joka yllattaa vetamalla maton jalkojen alta hetkella milla hyvansa. Mutta toistaiseksi.

Alan ymmartaa Bangkokin vertauksen, kuin joisi ensimmaisen kerran kuumaa kahvia. Aluksi kitkeraa, kuumaa, jopa pahaa. Pikkuhiljaa totutellessa kuitenkin loytyy mielekas maku ja itselle sopiva tapa nautiskeluun.

Bangkok on liian suuri, etta taalla kavisi jokapaikassa. Vaan eipa siihen ole tarvetta. Tuskin Helsingissakaan innokas turisti ensimmaisena lahtee jakomaen ostarille tutustumaan "paikalliseen" kulttuuriin. Tuo ainakin on ollut allekirjoittaneen pikkuvika jossain maarin. Vaan oppia ika kaikki ja parempi myohaan jos silloinkaan. Bussit kun tulivat tutuksi, niin siina sita paikallisuutta kerrakseen. Napparasti ja edullisesti paikasta paikkaan ja ehtiipa hieman nahda ymparilleenkin. Ja kun on jo matkustanut pari kuukautta maassa, niin kuumuuskaan ei tunnu missaan. Tempaisu Lumpinin puistoon, Siam Squerelle ja johonkin toiseen keskukseen, jonka nimi ei nyt suostu tulemaan mieleen. Pikkukavely MBK:lle, jossa kavin katsomassa dokumentin historiallisesta kuninkaasta. Ja kuten kaikki hyvat dokumentit, oli tamakin puettu toimintaelokuvan muotoon. Pimean tullen bussi takaisin Khao Sanille kotipesaan.

Nyt jaljella enaa lorvintaa ja kuuleman mukaan paras thaihieronta, jollaista annetaan Wat Phon lahistolla (parhaat hieroja kouluttautuvat taalla). Viikonloppuna sitten pikkulento takaisin kotimaahan.

Vaan eipa hupi tahan lopu, kirjoittelen viela loppurapon ja fiilikset kotomaasta. Pieni yhteenveto ja suositukset sun muut. Helpottavat sitten mahdollisesti jotakuta joskus.

0 comments:



Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger by Blogcrowds.
No part of the content or the blog may be reproduced without prior written permission.