Kokemuksia kauempaa

Sitahan se Hua Hin sitten loppujen lopuksi olikin. Aamupalaa, rantaa, ruokaa, illan markkinakiertelya ja levotonta unta puhaltimen pauhatessa.

Puuta on koputettu monesti kun on selitetty, etta toistaiseksi ei ole vatsatauti viela iskenyt tahan kiertolaiseen. Taisi jaada koputtamatta viimeisen kerran, koska eraana aamuna vessa-sanky kiertue alkoi kello 5 aamulla ja kierros tapahtui n. 1-2 tunnin valein. Tosin muutaman kerran jalkeen kovalla suomalaisen tahdonvoimalla paatin, etta tamahan loppuu ennenkuin kunnolla alkaakaan. Ja loppuihan se. Tosin sita saattoi auttaa myos apteekista myohemmin hankkimani tropit. Mutta olon veti kylla heikoksi ja epavarmaksi. Tiistai menikin sitten ihmetellessa oloa ja sen seuraamuksia. Iltasella kavin hyvastelemassa muutamat mukavat baarit, joiden iloiset tytot jaksoivat ilta toisensa jalkeen toivotella tervetulleeksi. Mukavaa porukkaa, kun nyt jaksaa hieman nahda kuoren lapi.

Keskiviikkona sitten zen-mestarin keskittyneisyydella suljin hairiotekijat pois ja matkustin bussilla bangkokiin. Majapaikkakin loytyi melko helposti, kiitokset mukavuudelleni eraassa vierasmajassa. Ei ollut pikkuhuoneita, mutta jos on asiat hoidettu hyvin, niin saa isomman huoneen ilmastoinnilla pikkuhuoneen hinnalla. Pari tuntia lepoa ja sitten experience ultimatum, eli vatsataudin poikasen jalkimainingeissa yomarkkinoille kiertelemaan. Bussilla.

Hajuaisti oli kouliutunut uskomattoman herkaksi pikku koettelemuksen jalkeen, joten voitte miettia kuinka ihanasti jokaikinen hikeen sekoittunut hajuvesi ahtailla markkinakujilla iskee tajuntaan. Vaan pari tuntia ja homma bueno, eikun vaaralle pysakille odottamaan ja odottaahan sai. Sitten vaaran neuvon antanut paikallinen jo ehtikin takaisin pyytamaan anteeksi, etta tuollahan se pysakki onkin.. Mai pen rai. Kumijalka alle ja lusikka pohjaan. Uni kelpasi ilmastoidussa huoneessa myohemmin.